Huomenna pitäis mennä liikuntatunnilla uimahalliin. Mä oon viimeisen tunnin itkenyt sitä, kuinka en pysty, koska aikaisemmin tänään (puoli kahden maissa, olin siihen mennessä syönyt kaksi keksiä, palan nyrkkirieskaa ja juonut lasillisen Sprite Zeroa) painoin collegehousut ja trikoopaita päällä 61,7 kiloa. Oon ottanu järjettömästi takapakkia viime viikkoina - en oo jotenkin onnistunu kontrolloimaan itteäni, vaikka varsinaisia ahmimiskohtauksia mulla on varmaan vähemmän kuin vaikka kuukausi sitten. Sen sijaan mä vedän ruokaa epäsäännöllisin väliajoin niin, etten mä edes tajua kuinka paljon mä oon syönyt ennen kun mä alan kelaamaan uudestaan ja miettimään niiden ruokien kalorit. Mua hävettää, että tää on menossa taas tähän suuntaan. Vielä pari-kolme viikkoa sitten mä painoin muutama sata grammaa yli 59 kiloa. Mikä on mulle liikaa, mutta aina parempi kuin tämä.
Joten, lievä paniikki siis iski. Mä vedin mun adidas-kokouimapuvun päälle ja näin miltä mä näytin ja vasta silloin mä tajusin mikä sotku mun vartalo on. Mun pää näyttää suhteettoman pieneltä verrattuna mun vartaloon. Mulla ei oo enää mitään kaunista kapeaa vyötäröä, vaan näytän joltain päärynävartaloiselta synnyttäneeltä naiselta. Mun vatsa on kaukana kiinteästä ja mun kädet hyllyy alleineen niin kuin jollain 7-kymppisellä mummelilla. Paremmin menee silloinkin kun mä eka ahdan sen pyöreät 3000 kaloria, punnitsen ja näen että painan kaksi kiloa enemmän kuin äsken. Oksentamisen jälkeen on paljon helpompi tuntea itsensä kauniiksi tai ainakin tuntuu siltä, että on oikealla tiellä. Nyt mä olen varma vain siitä, että olen pilalla ja mun on pakko tehdä tälle jotain. Joskus kun olin vielä siedettävissä mitoissa, mä lupasin itselleni, että mun paino pysyy aina välillä 50-56, ei yli eikä ali.
Haluan vaan taas painaa 52 kiloa ja lopettaa ruoalla leikkimisen.
